Suomen logoterapiayhdistys

Musiikista mielenrauhaa ja tarkoitusta stressaavaan arkeen

Pandemia on tehnyt stressistä monille meistä pysyvän seuralaisen. Pitkittyessään stressi voi kumuloitua traumaperäiseksi stressiksi, johon liittyy vaikeita kehollisia ja psyykkisiä oireita, ja joka voi lopulta vaikuttaa jopa sairastuvuuteen sekä elämän merkityksellisyyden ja tarkoituksellisuuden kokemuksiin. Onneksi on olemassa sivuvaikutukseton ja luonnollinen hoitomuoto, jota lähes kuka tahansa voi hyödyntää. Se on musiikki, jonka kuuntelulla on monia positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Avaimena itsehoitoon musiikin avulla on intentionaalinen harjoittelu.

Traumaperäinen stressi käsitteellistettiin ilmiönä alun perin Yhdysvaltojen käymien sotien aiheuttaman kärsimyksen seurauksena. Vietnamin sodasta saatu ymmärrys syveni merkittävästi 90-luvulla Persianlahden sodan seurauksena (1). Koska koko traumaperäisen stressin käsite on syntynyt sotien seurauksena, suuressa yleisössä on syntynyt käsitys, että ihmisen pitää kohdata erityisen vaikeita ja poikkeuksellisia elämäntilanteita alkaakseen oireilla traumaperäiselle stressille tyypillisillä tavoilla.

Parinkymmenen viime vuoden aikana on alettu ymmärtää, että traumaperäinen stressi voi syntyä muutenkin kuin yhden dramaattisen elämäntapahtuman tai -vaiheen seurauksena. Nyt tiedämme, että stressi voi myös kumuloitua ajan kanssa traumaperäiseksi oireiluksi. Lisäksi tiedämme, että on yksilöllistä, milloin kunkin meistä stressin sietokynnys ylittyy niin, että alamme oireilla traumaperäisen stressin oireilla.

Traumaperäisen stressin oirekuvaan kuuluvat mm. äärimmäiset tunnetilat, stressaavien tapahtumien tunkeminen tietoisuuteen, välttelykäyttäytyminen ja elämänpiirin aktiivinen kaventaminen, ylivireysoireet (ahdistus ja paniikkikohtaukset, nukkumisvaikeudet, raivokohtaukset, päihdeongelmat) ja alivireysoireet (lamaantuminen, muistiongelmat, voimattomuuden ja toivottomuuden tunne, liiallinen nukkumisen tarve, kyvyttömyys tuntea tunteita, masennusoireet). Pahimmillaan traumatisoitunut kokee hallitsemattomasti vaihtelua yli- ja alivireysoireiden välillä mielialan vaihdellessa dramaattisesti jopa yhden päivän aikana useita kertoja. Tiedän omasta kokemuksesta, miten tavattoman kuluttavaa tämä on. Vireystilojen ailahtelua ei voi sietää loputtomiin menettämättä lopulta tunnetta elämän mielekkyydestä. Kaikkinainen itsetuhoinen käytös onkin traumaperäisen stressin avainoireita (2).

Pandemia lisää traumaperäisen stressin oireita

Pandemian aiheuttama pelko on traumatisoivaa. Heille, jotka ovat jo valmiiksi stressaantuneita, pandemia voi ylittää stressinsietokynnyksen laukaisten traumaperäisen stressihäiriön autonomisen hermoston sääntelyn häiriöineen ja siihen liittyvine psyykkisine ongelmineen (3). Traumaperäinen stressi voi tehdä ihmisestä jatkuvasti ärtyisän ja säpsähtelevän, koronavirusta jatkuvasti märehtivän ahdistukselle alttiin yksilön, joka ei kykene enää reaktiivisuudeltaan elämään arvojensa näköistä elämää.

Myös pandemian aiheuttamat tragediat lähipiirissä ovat potentiaalisesti traumatisoivia ja oma sairastaminen tai läheisen kärsimys ja kuolema voivat aiheuttaa traumaperäistä stressiä (4). Läheisen joutuminen tehohoitoon voi olla ylittämättömän pelottava ajatus. Stressireaktioita ei ole tarkoitettu jatkuviksi, ja pitkäkestoisina ne kuormittavat suunnattomasti kehoa ja mieltä.

Jo valmiiksi ahdistuksesta kärsivien ihmisten elämän pandemia tekee erittäin tukalaksi. Traumaperäisen stressin kehittyminen onkin heille merkittävä riski. Traumaperäisestä stressistä kärsivät ovat helisemässä, ja yli- ja alivireyden vaihtelusta tulee monelle tuskaista arkipäivää. Useat traumatisoitumisesta kärsivät vertaiseni ovat käyneet pandemian aikana itsemurhan partaalla.

Kaikelle traumaperäiselle stressille tyypillistä on ehkä ennen kaikkea se, että kun stressireaktio ottaa vallan, menetämme rationaalista reflektointikykyämme ja muutumme tilannetta objektivoivasti arvioivista ja asioita suhteuttavista henkisistä persoonista reaktiivisiksi eläimiksi, joiden kehot ovat taistelemassa hengissä selviämisen puolesta. Jos kuvittelee olohuoneen sohvalla ärjyvän perheenisän stressaantuneeksi ja peloissaan olevaksi leijonaksi, on helpompi ymmärtää, että hän ei valitse toimia niin kuin toimii, sen enempää kuin savannien leijonakaan nurkkaan ahdistettuna (5).

Ongelman alkuperää tulee hoitaa

Viktor Frankl korosti, että ihminen on holistinen kokonaisuus ja kaikki kohtaamamme mielenterveyden ongelmat vaikuttavat meihin nimenomaan kokonaisuutena. Frankl oli kuitenkin kiinnostunut ongelmien alkuperästä tehokkaan hoidon suunnittelua varten. Hän erotteli omaperäisessä teoriassaan mielenterveyden häiriöitä toisaalta sen mukaan, mistä olemispuolesta ongelmat ovat peräisin, ja toisaalta sen mukaan missä olemispuolessa ne ilmenevät.

Traumaperäisen stressin ymmärretään nykyään olevan somatogeeninen, kehollista alkuperää oleva autonomisen hermoston ongelma, joka ilmenee kaikissa ihmisen olemispuolissa. Kehollisesti se ilmenee mm. vierystilan ailahteluina, kipuiluna, korkeana verenpaineena ja suolisto-ongelmina. Psykologisesti se näyttäytyy huonosti sopeutuvana ja reaktiivisena käytöksenä. Henkisesti se tulee esiin mustavalkoisena ajatteluna, toivottomuutena ja eksistentiaalisena tyhjiönä. Tämänkaltaiselle ongelmalle Franklin hoitosuunnitelma oli kaksihaarainen: ongelman kehollinen alkuperä tulee hoitaa asianmukaisin keinoin, ja samalla tulee varmistaa henkilön henkinen hyvinvointi logoterapian keinoin (6). Seuraavassa käsittelen musiikkia ensin stressioireiden hallinnan näkökulmasta ja sen jälkeen henkisen työskentelyn näkökulmasta.

Holistista luomuhoitoa musiikista

Stressi vaikuttaa rikkovasti kehoomme, psyykkiseen tasapainoomme ja lopulta jopa uskomuksiimme omasta hyvyydestämme ja elämän mielekkyydestä. Musiikki on sille täydellinen vastavoima vaikuttamalla kaikkiin olemispuoliimme myönteisesti.
Musiikki on ihmiskunnan elämässä erottamaton osa. Sitä ei voi redusoida biologisiin, psykologisiin tai sosiaalisiin tarpeisiin, eikä edes ihmisen tarpeeseen luoda kulttuurisia artefakteja. Musiikkia on tehty niin pitkään kuin ihminen on ollut olemassa, ja musiikki on inhimillinen universaali. Musiikki vaikuttaa meihin orgaanisesti: aivomme toimivat poikkeuksellisella tavalla integroituneena kokonaisuutena musiikkia kuunneltaessa (7). Kiinnostavaa on, että traumaperäisessä stressireaktiossa nimenomaan hermoston integroitunut toiminta on estynyttä (8).

Jos kohta musiikin kulttuuriset ilmaisumuodot poikkeavatkin suuresti toisistaan, siinä on myös universaaleja piirteitä. Stressin hoidon kannalta keskeinen havainto on, että yksi laulumuoto tunnetaan kaikissa kulttuureissa: kehtolaulu (9). Äidin rauhoittava ääni ja vauvan keinuttaminen ovat niin keskeisiä stressin sääntelyn tekijöitä autonomisen hermoston ollessa vielä muodostumassa varhaislapsuudessa, että useimmat meistä reagoivat koko elämänsä ajan positiivisesti hiljaiseen naisen lauluääneen (10).

Samalla on tietysti tärkeää muistaa, että olemme absoluuttisesti yksilöitä myös musiikin kokijoina. Se, mikä rauhoittaa yhtä, ei välttämättä rauhoita toista. Aika moni on ollut yllättynyt kuullessaan, että otimme puolisoni kanssa rauhoittavia torkkuja seurusteluaikana railakkaan rap-metallin tuudittamina. Musiikki vaikuttaa meihin myös tilannekohtaisesti. Olen vaikeina masennuskausina hakeutunut sellaisen musiikin pariin, jota en masennuksesta toivuttuani voi kuunnella, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Musiikin tuottamat elämykset ovat kirjoltaan huikean laaja paletti inhimillisiä kokemuslaatuja, jotka vaikuttavat niin kehoomme kuin psyykkiseen ja henkiseen tajunnallisuuteemme.

Musiikki ja stressireaktion rauhoittaminen

Musiikin yksilöllisyydestä ja tilannekohtaisuudesta seuraa, että musiikin hyödyntämisestä oman hyvinvoinnin edistämisessä tai terapiassa ei voi antaa yleisiä suuntaviivoja, jotka indikoisivat mikä musiikki saa aikaan mitäkin reaktioita. Jokaisen on löydettävä oma musiikkinsa, joka saa aikaan itsessämme toivomiamme muutoksia. Tämä ajattelutapa sopii erinomaisesti jokaisen ainutlaatuista persoonaa kunnioittavan logoterapian eetokseen. Hyviä suuntaviivoja siihen, miten lähestyä musiikin kuuntelua itse-terapiana saa musiikillisen opinahjoni Berklee College of Musicin julkaisemasta kirjasta Manage Your Stress and Pain Through Music (11). Sovellan seuraavassa kirjan ajatuksia.

Avain musiikin käyttämiseen stressin vastavoimana on intentionaalinen harjoittelu. Kun stressireaktio on jo käynnissä, on myöhäistä ryhtyä miettimään mikä musiikki voisi rauhoittaa. Tavoite on tehdä jokaiseen tavoiteltavaan mielentilaan, esimerkiksi stressireaktion rauhoittamiseen lista kappaleista, joita kuuntelee aktiivisesti ja säännöllisesti itseään rauhoitellen. Siten musiikki assosioituu tuohon kehon ja mielen tilaan ja rentoutumisreaktio tapahtuu lähes automaattisesti, kun musiikki alkaa soida. Periaate on sama kuin Elisabeth Lukasin käyttämissä autogeenisen rentoutuksen harjoituksissa, joissa potilaat saavat kotiinsa rentoutusnauhan kuunneltavaksi. Kun kuuntelukertoja on kertynyt riittävä määrä, pelkkä nauhan käynnistäminen rentouttaa.(12)

Jos haluat rentoutua stressistä musiikin avulla, tee ensin kotiläksyinä lista rauhoittavista kappaleista. Musiikin suoratoistopalveluissa listan tekeminen onnistuu helposti. Tai jos käytössäsi on fyysisiä äänitteitä, voit tehdä listan rauhoittavista kappaleista muistiinpanoina. Monet kokevat naisen äänellä lauletut balladit rauhoittavina (vrt. kehtolaulu). Myös klassiset instrumentaalit, joissa monikerroksinen musiikki kehittyy hitaana kudelmana, ovat monille rauhoittavia. Toisaalta esimerkiksi itselleni rauhoittavaa on instrumentaalisen barokkimusiikin lisäksi myös voimakkaasti rytmikäs musiikki. Yksilökohtaisuutta ei voi korostaa liikaa: luota vaistoihisi ja kuuntele kehosi reaktioita musiikkiin.

Toinen askel on totuttautua kuuntelemaan listan kappaleita tehden sen kanssa rentoutusharjoituksia. Siksi harjoittelulle täytyy varata erikseen aikaa, esimerkiksi tiettyyn aikaan päivästä. Harjoitukset sopivat vaikkapa työpäivän päätteeksi stressistä palautumiseen, samaan tapaan kuin moni tekee mindfulness- tai meditaatioharjoituksia. Musiikkia kuunnellessa tehdään aluksi hengitysharjoituksia. Tärkeintä on hidastaa hengitystä merkittävästi. Sisäänhengitys tehdään nenän kautta ja uloshengitys hitaasti ilmaa suusta päästäen. Hengittää voi esimerkiksi laskemalla rauhallisesti neljään sisäänhengityksessä ja laskemalla kahdeksaan uloshengityksessä. Voit tehostaa hengitysharjoitusta pidättämällä sisäänhengitystä laskien hitaasti seitsemään ennen uloshengitystä.

Huomaa, että rauhoittava hengityksen tapa on yksilökohtaista, ja saatat joutua kokeilemaan monia erilaisia menetelmiä ennen kuin löydät itsellesi toimivan. Verkosta löytyy runsaasti opastettuja hengitysharjoituksia. Itselläni toimivien harjoitusten löytymiseen meni vuosia. Myös sitkeä harjoitteluni todennäköisesti lopulta palkittiin. Traumaperäisestä stressistä kärsivät voivat myös saada paniikkikohtauksia hengitysharjoituksista ja muistakin kehollisista harjoitteista. On tärkeä havaita mielen ja kehon tilaa, eikä tehdä mitään mikä tuntuu epämiellyttävältä; onhan tarkoitus rentoutua, ei tuskastua. Jos hengitys tai kehollinen työskentely tuottaa ongelmia, voi ammattiauttajan apu olla paikallaan. Stressin keholliseen sääntelyyn ovat erikoistuneita esimerkiksi psykofyysiset psykoterapeutit ja traumatietoisen joogan opettajat.

Hengitysharjoituksen jälkeen voit tehdä muita rentouttavia harjoituksia musiikkia keholla myötäillen ja hidasta hengitystä ylläpitäen. Voit keinua hitaasti ja rauhallisesti musiikin mukana. Voit myös vuorotellen jännittää ja rentouttaa lihasryhmiä. Erityisesti vatsanpohjan lihasten jännittäminen ja rentouttaminen voi olla rauhoittavaa. Jos et ole varma, mitkä lihasryhmät jännittyvät, voit esimerkiksi jännittää pakaralihakset ja alavatsan lihakset ja rentouttaa niitä yhtä aikaa. Kasvojen hidas hierominen voi olla rentouttavaa. Koeta havaita ja tuntea kasvoissa oleva jännitys esimerkiksi leuassa tai otsalla ja rentouttaa se. Hiero itseäsi otsasta silmien yläpuolelta, poskipäistä, kulmakarvoista ja leukanivelistä. Myös raajojen ja kehon ääriviivojen kevyt hierominen voi rauhoittaa. Monet saavat tuloksia myös naputtamalla sormenpäillä akupisteitä. Tekemällä tämänkaltaisia harjoituksia säännöllisesti saat musiikin kuljettamaan sinut automaattisesti rauhallisempaan. Nämä harjoitukset ovat siis paikallaan, jos kärsit ylivireysoireista.

Jos kärsit alivireydestä, eli vetämättömyydestä ja masentuneisuudesta stressin seurauksena, tarvitset aktiivisempia harjoituksia. Alivireisyyden vastavoimaksi tarvitset pirteämpää ja rytmikkäämpää musiikkia, joka ei kuitenkaan energisoi liikaa. Voimakkaasti rytminen, duurivoittoinen ja keskitempoinen musiikki voi olla se, mitä tarvitset. Jälleen on kuitenkin tärkeää kuunnella kehon signaaleja, ja harjoittelua on syytä tässäkin tapauksessa tehdä aktiivisesti. Aktivoidaksesi itseäsi voit liikkua aktiivisemmin musiikin mukana. Voit hyräillä tai laulaa mukana, taputtaa tai tanssia kevyesti liikkuen.

Musiikkiin osallistuminen rytmisesti tai hyräilemällä tai laulamalla on kehollista täsmähoitoa stressireaktioihin. Muista, että kyseessä ei ole sinun työnäytteesi musiikintekijänä tai tanssijana, vaan itsehoito. Kaikki tuotetut äänet ja liikkeet ovat siksi luvallisia ja hyviä. Opettele hyväksymään oma lauluäänesi, rytmitajusi ja liikkumisesi hyväksymällä ilmaisusi sellaisena kuin se sinusta luonnollisesti tulee.

On tärkeää arvioida, saako kuunteluharjoittelulla aikaan toivottuja tuloksia. Musiikkilistoja kannattaa muokata niiden tuloksellisuuden mukaan. Saatat myös kyllästyä joihinkin kappaleisiin, ja toisista kappaleista saattaa tulla erityisen puoleensavetäviä. Joukosta erottuviin kappaleisiin kannattaa kiinnittää huomiota, koska niillä on erityinen voima koskettaa sinua. Tätä kirjoittaessa löysin itselleni uuden kappaleen, jota haluan soittaa uudestaan ja uudestaan, koska se nostattaa mielialaani tuottamatta ylivireyttä. Tunne on mitä lämpimin.

Jos soitat valmiiksi instrumenttia tai harrastat laulua, sinulla on etu, jota ei kannata hukata. Yritä kuitenkin erottaa itsesääntelyyn tarkoitettu musisointi muusta musiikkiharjoittelusta. Jos et esimerkiksi ole tottunut improvisoimaan, voi improvisointi olla tie kokea musiikki uudella tavalla. Hidas ja yksinkertainen improvisointi esimerkiksi duuripentatonisella skaalalla voi tuntua hyvin lempeältä ja rauhoittavalta harjoitukselta. Anna skaalan nuottien soljua eri järjestyksissä kaikessa rauhassa. Vastaavasti voit aktivoida ajattelua ja nostaa vireystilaasi nostamalla tempoa, soittamalla rytmisemmin ja lisäämällä improvisoinnin vaikeusastetta. Voit keskittyä esimerkiksi johonkin duuriskaalan moodiin tai meille eksoottisiin skaaloihin, joita löytyy esimerkiksi intialaisista raagoista sadoittain.

Musiikki logoterapiassa

Musiikki on hyvin luonteva väline logoterapeuttiseen työskentelyyn. Musiikin avulla voi toteuttaa niin arvokkaan tekemisen ja kokemisen kuin arvokkaan asennoitumisenkin tarkoitusreittejä. Ja kuten edellä on käynyt ilmi, musiikki voi tukea itse-etääntymistä vaikeista stressioireista. Lisäksi musiikin avulla voi reflektoida arvoja, mikä palvelee itse-transsendenssia, itsen suuntaamista arvokkaaseen.

Viktor Frankl käyttää usein esimerkkinä sitä, että kukaan ei kyseenalaistaisi elämänsä tarkoituksellisuutta juuri haltiouduttuaan suosikkimusiikkinsa esityksestä. Hän kysyy: eikö silloin tunnu siltä, että koko elämä on jo tämän yhden hetken takia tarkoituksellista (13). Frankl viittaa tietysti pyhyyden kokemukseen, jonka moni meistä on konserteissa kokenut. Musiikki tarjoaa kuolevaiselle välähdyksiä iäisyydestä — absoluuttisesta hyvästä, kauniista, totuudesta ja rakkaudesta.

Logoterapia on kasvatusta vastuuseen, ja logoterapeutin on kunnioitettava ehdottomasti ja varauksetta jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja jokaisen elämäntilanteen ainutkertaisuutta. Musiikin terapeuttisen käytön kannalta on silloin keskeistä, että musiikki ymmärretään terapiatavattavan subjektiivisen maailmankuvan näkökulmasta. Musiikin avulla terapiatavattava voi kertoa haaveistaan, arvoistaan ja tunteistaan. Erityisen hedelmällistä musiikin käyttö on silloin, kun sillä ilmaistaan asioita, joita on vaikea sanoittaa. Sekä tunteet että arvot voivat olla vaikeasti sanoitettavia asioita ennen kuin on tottunut arvo- tai tunnetyöskentelyyn.

Yksinkertainen virhe, johon esimerkiksi omat psykoterapeuttini ovat sortuneet, on arvioida musiikkia oman maailmankuvansa valossa, ei terapiatavattavan maailmankuvan kautta. Kun olen soittanut riiitasointuista tai aggressiivista musiikkia terapeuteilleni, he ovat tulkinneet sitä oman musiikkimakunsa kautta epämiellyttäväksi tai kaoottista mielentilaa kuvaavaksi. He eivät ole kannustaneet minua kertomaan mitä musiikilla halusin sanoa, koska he ovat tienneet sen minun puolestani. Tämä johtunee siitä, että jokainen kokee musiikin hyvin välittömästi, ja omaa kokemusta tulkitaan helposti autenttisemmaksi kuin muiden kokemusta (14).

Luonnollisesti koko musiikin käytön tarkoitus minulle terapiatavattavana on ollut yksinomaan siinä, että se fasilitoi sitä, että saan sanoitettua omia kokemuksiani. Näiden yritysten jälkeen olen luopunut musiikin käyttämisestä omassa terapiassani, vaikka se minulle muusikkona olisi usein mitä luontevin väline terapian fasilitoimiseen. Tavattoman moni meistä osaa ilmaista itseään lahjakkaasti musiikilla ja on tärkeää, että kuunnellaan mitä musiikki kertoo terapiatavattavan maailmasta. Terapeutin on osattava sivuuttaa oma mielipide ja kokemus musiikista.

Musiikki on luonteva väline logoterapiassa siksi, että sillä voi kuvittaa mahdollisia maailmoja. Esimerkiksi arvotyöskentelyssä voi musiikin avulla luoda oman tarinansa siitä, millainen haluaisi maailman olevan ja millaiseksi itse haluaa kasvaa. Näin musiikki voi toimia arvotyöskentelyn välineenä, kun pyritään selkeyttämään terapiatavattavan arvohierarkiaa.

Vastaavasti musiikin avulla voi myös rikastaa kuvaa omasta menneisyydestä. Musiikki voisi siksi olla luonteva väline esimerkiksi Elisabeth Lukasin luomassa elämänkaariharjoituksessa, jossa omaa elämää arvioidaan tarkoitus- ja voimavaralähtöisesti yhdeksässä vaiheessa. Tässä harjoituksessa elämän vaiheet ulottuvat aina sukujuurista oman kuoleman jälkeiseen aikaan (15).

Musiikki on terapeuttinen voimavara, jota ei ole varaa jättää käyttämättä silloin kun terapiatavattava on musiikin suurkuluttaja tai muuten intohimoinen musiikin rakastaja. Meitä on paljon! Musiikin hyödyntämisestä logoterapiassa tässä artikkelissa tarkoitetussa mielessä ei ilmeisesti ole vielä olemassa vakiintuneita tai manualisoituja menetelmiä tai harjoituksia. Olen kuitenkin ottanut asiakseni kehittää sellaisen erityisesti eriasteisen stressin kanssa työskentelyyn. Asia on toistaiseksi vireillä verkottumisena aiheesta kiinnostuneiden logoterapeuttien kanssa.

Jos olet kiinnostunut aiheen kehittämisestä eteenpäin, niin ota ihmeessä yhteyttä: jukka.packalen@gmail.com.

KIRJOITTAJA: Jukka Packalen
Muusikko, akkreditoitu logoterapian asiantuntija, sertifioitu traumaperäisen stressin asiantuntija

KUVITUSKUVA: Unsplash

Viitteet

  1. Gentry, Eric (2016) Forward-facing Trauma Therapy. Compassion Unlimited.
  2. https://traumainfo.fi/2020/05/08/miten-ymmartaa-komplisoitunutta-traumaperaista-stressia/
  3. Traumaperäisen stressin vaikutuksista autonomiseen hermostoon, ks. artikkelini stressistä ja traumasta logoterapian haasteena (Fikkari 1/2020)
  4. https://www.eehealth.org/blog/2020/07/pandemic-ptsd/
  5. https://traumainfo.fi/2020/04/13/miten-selvita-pandemian-aiheuttamasta-stressista/
  6. Frankl, Viktror E. (2004) On the Theory and Therapy of Mental Disorders. Routledge.
  7. Margulis, Elisabeth H. (2019, s. 23) The Psychology of Music. Oxford University Press.
  8. Ks. esim. https://www.somatopia.com/
  9. Margulis (2019, s. 22)
  10. Ks. esim. Porges, Stephen W. (2017, s. 25-26) The Pocket Guide to the Polyvagal Theory. Norton.
  11. Hanser, Suzanne & Mandel, Susan (2010). Manage Your Stress and Pain Through Music. Berklee Press.
  12. Lukas, Elisabeth (2020, s. 121-136) Meaningful Living, toinen laajennettu painos. Purpose Research.
  13. Frankl, Viktor E. (2020) Yes to Life: In Spite of Everything. Beacon Press.
  14. Margulis (2019, s. 20-21)
  15. McLafferty, Charles Jr. (2003) Integration of Logotherapy Into a Lifespan Human Development Course. The International Forum for Logotherapy, 2003, 26, 95-101.f1