Kuinka käytän logoterapiaa työssäni

Ihmissuhteet, rakkaus ja seksuaalisuus ovat kiehtoneet minua teini-iästä saakka. Niillä on voima tehdä meidän hyvin onnellisiksi – tai onnettomiksi. Lienee juuri tuo voima on saanut minut etsimään vastauksia ikuisuuskysymyksiin, mitä rakkaus on, miten rakastetaan, mitä seksuaalisuus on ja miten sitä toteutetaan. En tosin väitä, että olisin löytänyt totuutta, ainakaan sellaista, joka ei olisi muuttanut kaleidoskoopintapaisesti muotoaan, niin kuin mysteerit nyt yleensä tekevät.

Vuosien varrella on vain vahvistunut se tunne, että kenties joku muukin saattaisi hyötyä pohdinnoistani, mikä ajoi ensin minut opiskelemaan kaikkea teemaa liippaavaa ja myöhemmin tekemään asiakastyötä.

Taustaltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri. Olin valmistunut seksuaalineuvojaksi Metropoliasta ennen logoterapiaopintojani, minkä jälkeen olen valmistunut Väestöliitosta seksuaaliterapeutiksi. Niin logoterapiaohjaaja- kuin logoterapeuttiopintojeni lopputyöt käsittelivät ensimmäinen sinkkuutta ja toinen parisuhteita.

Aloittelin vastaanottotoimintaani vuonna 2011, ja nyt, vuoden 2016 alusta lähtien olen pitänyt vastaanottoja Sexpossa ja Psyykkisen hyvinvoinnin keskus Kompissa. Olen puolessa välissä toimintaterapeutin opintoja ammattikorkeakoulussa ja olen suorittanut myös psykoterapiaopintoihin valmistavat lisäopinnot. Kuten rivien välistä voi lukea, haaveenani on kouluttautua lähitulevaisuudessa psykoterapeutiksi.

Mitä enemmän opiskelee ja mitä enemmän tekee ihmisten kanssa töitä, sen
perusteellisemmin tajuaa, että kukaan ei ole koskaan valmis ja toisaalta että olemme kaikki valmiita jo nyt.

Viktor E. Frankl ottaa kirjoissaan paikoitellen kärkevästikin kantaa aikansa, etenkin 1960- ja 70-luvun seksuaalikulttuuriin. En allekirjoita kaikkia hänen näkemyksiään vaan käsitän, että ne ovat olleet hänen kokemuksiaan siinä ajassa ja paikassa. Sen sijaan mielessäni pysyy kirkkaasti hänen kehotuksensa siitä, että logoterapiaa saa ja pitää kehittää edelleen.

Elisabeth Lukas on tehnyt paljon muun muassa logoterapeuttista perheterapiaa ja hänen kirjaansa ”Sinunkin perheesi tarvitsee tarkoituksen” suosittelen inspiroivaksi luettavaksi, mikäli sen saa käsiinsä. Logoterapialla on paljon annettavaa pari-, perhe- ja seksuaaliterapialle ja pari-, perhe- ja seksuaaliterapialla logoterapialle.

Omat kokemukseni logoterapeuttisesta asiakastyöstä ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä ovat erinomaisia. Tarkoituskeskeisessä ajattelussa on jotain, mikä resonoi voimakkaasti ihmiseen kuin ihmiseen, vaikka logoterapian teoria olisi tuntematonta.

Koen, että haastan työssäni ihmisiä rakastavasti miettimään, miten he voisivat nousta konfliktien, vaikeuksien ja elämän paradoksien yläpuolelle, nähdä toisin, valita toisin. Ihmisten viisaus jaksaa häikäistä minua kerta toisensa jälkeen. Olemme uskomattoman hienoja, monisyisiä, ainutlaatuisia olentoja!

Koen, että logoterapian teoriapohja on hyvin vahva eikä horju helposti. Niinpä en ole kavahtanut muidenkaan koulukuntien menetelmiä yrittäessäni auttaa ihmistä hahmottamaan sen hetkisen elämäntilanteensa ainutlaatuisen tarkoituksen – koen löytäneeni esimerkiksi kognitiivisesta psykoterapiasta ja Gestaltista harjoitteita, jotka ovat mielestäni logoterapeuttisia. Teen käytännössä kaikkien asiakkaideni kanssa logo-T –harjoitusta. Se on nerokkaan selkeyttävä ja lempeän vastuuttava, oli ongelma mikä tahansa. Myös vaihtoehtoluettelosta on moni hyötynyt.

Nykyään työotteeni on ennen kaikkea eri terapiasuuntauksia sekoittavia enkä mene valalle siitä, miten puhdasoppisesti logoterapeuttista tällä hetkellä antamani keskusteluapu on.  Silti olen varma siitä, että nelivuotinen logoterapeuttikoulutukseni on jättänyt minuun vahvat jäljet: kerran logotettu on aina logotettu.

 

Kirjoittaja Elina Tanskanen on YTM, seksuaalineuvoja ja -terapeutti, logoterapeutti LTI. Hänen sivunsa löytyvät osoitteesta www.elinatanskanen.fi

Kuka sinä haluat olla?

Marika Rosenberg

Kuka sinä haluat olla?

Mietelauseissa se on sanottu monin eri tavoin, mutta idea on aina sama: Jos haluat olla jotakin, rupea olemaan. Be the light you want to see. Kun haluat uuden ominaisuuden, ala toimia kuin sinulla jo olisi se hallussasi. Aivotutkijat sanovat ettei ihmisen mieli tunnista futuuria, parhaat tulokset syntyvät kun antautuu näkemään unelmansa kuin ne olisivat jo nyt tässä. Älä siis sano itsellesi: Ensi vuonna aion elää haluamallani tavalla. Vaan: Elän haluamallani tavalla.

Muutos edellyttää aina vanhasta toimintatavasta luopumista, vastaamista elämän asettamaan kysymykseen: Voisitko olla oman potentiaalisi arvoinen? Perustelemme muutoshaluttomuuttamme monin tavoin, usein esteenä on toinen ihminen, raha tai elämäntilanne. Syyt itsemme ulkopuolella, ulottumattomissamme, siellä minne emme pysty vaikuttamaan. Kuitenkin tärkein ja vahvin apumme päästäksemme alkuun on ajattelutavan muutos ja se edellyttää ennen kaikkea pelosta luopumista tai tekemistä toisin pelosta huolimatta. Onko rohkea se joka tekee vaikka pelkää vai se joka ei pelkää?

Pohdi hetki: Kuka sinä olet? Kuka sinä haluaisit olla? Voisitko olla se, jota kaipaat? Voisitko kohdella itseäsi hellästi rakastaen? Tunnistatko haaveitasi? Voisitko alkaa toteuttaa omia toiveitasi?

Itävaltalaisen Viktor Franklin luoman logoterapian ydinajatus on että ihminen tarvitsee tarkoituksen elämälleen. Tarkoitukseton elämä on tyhjää ja ajaa ihmisen mielettömyyteen, maisemaan jossa ihminen on keskellä autiota hedelmätöntä maata ilman merkitystä. Logoterapiassa on puhuttu tarkoituksesta pian sadan vuoden ajan, yhtä pitkään logoterapeutit ovat nähneet tarkoituksen puutteen yhtenä tärkeimmistä syistä masennukselle ja tyhjyyden kokemuksille, jotka johtavat helposti itsetuhoisuuteen ja passiivisuuteen. Turhautuminen, tarkoituksettomuus ei ole aikamme sairaus, se on yksi ihmisen osista, jos emme ota vastuuta omasta ja läheistemme hyvinvoinnista ja se jälleen vaatii sitä että haluamme tutustua itseemme ja muihin paremmin. Aaro Hellakoski on kirjoittanut: ”Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.” Logoterapiassa kehotetaan antamaan maailmalle parhaintaan, suuntautumaan ulospäin. Antamaan anteeksi, olemaan kiitollinen. Kohtaamaan muut ja saamaan näin myös merkitystä omaan elämään. Logoterapian mukaan onni ei ole milloinkaan noukittavissa mukaan, vaan se on aina sivutuote joka tulee luoksemme, kun toimimme arvojemme mukaisesti omaan tarkoitustamme toteuttaen.

 

Kirjoittaja on logoterapiaopinnot aloittanut helsinkiläinen kouluttaja ja eroasiantuntija. Voit lukea lisää hänen ajatuksiaan osoitteissa

www.uudenelamanvarit.fi

FB: Uuden elämän värit

Blogi: http://suhteellistajasuhteetonta.blogspot.fi/

 

 

Kaikenikäinen samaan aikaan

Even kuvaEve Josefsson-Hämäläinen

Tietokirjailija, logoterapeutti LTI

 

 

 

 

Elokuvassa Tiistaisin Morrien luona uraputkessa rynnivä urheilutoimittaja, Mitch Albom, huomaa sattumalta televisiossa vanhan sosiologian professorinsa, Morrie Schwartzin, jota haastatellaan nopeasti etenevästä lihasrappeumataudista. Muistikuva idealistisesta yliopistoajasta ja läheisestä opettajasta sekä omat parisuhdeongelmat saavat nuoren miehen hakeutumaan professorin luo joka tiistai 14 viikon ajan, opettajan kuolemaan asti. Ystävysten filosofinen keskustelu etenee perimmäisiin asioihin: sairauden, vanhenemisen ja kuoleman, parisuhteen, rahan ja koko länsimaisen kulttuurin ympärille. Opettaja säkenöi henkisesti, vaikka riutuu fyysisesti.

Mitch kysyykin avoimesti opettajaltaan, eikö tämä tunne koskaan katkeruutta ollessaan noin sairas, vanha ja raihnainen.

-Ei, en tunne. Morrie antaa ymmärtää, että nyt hän voi elää kaiken kokemansa uudestaan, olla kaikenikäinen samaan aikaan.

Morrie haastaa oppilastaan tekemään asioita, jotka tulevat sydämestä. Silloin ei ole tyytymätön, ei ole kateellinen, ei haikaile kenenkään toisen tavaroita.

Opettaja kehottaa Mitchia matkimaan buddhalaisia. Kannattaa kuvitella joka päivä olalleen pikkulintu, joka kysyy: Onko tänään se päivä? Olenko valmis? Teenkö kaiken mitä minun pitääkin tehdä? Olenko se ihminen, joka haluan olla?

Tiistaisin Morrien luona -elokuvassa ja samannimisessä kirjassa on paljon yhteistä. Morrien mukaan uhka tekee ihmisistä pelokkaita ja ilkeitä. Se johtuu kulttuuristamme ja talousjärjestelmästämme. Nekin, joilla tässä järjestelmässä on työpaikka, tuntevat olonsa uhatuksi, koska pelkäävät menettävänsä sen. Uhan alla ihminen alkaa katsoa vain omaa etuaan. Hän tekee rahasta Jumalan.

Myös ”huippuihmisiin” on Morrien kokemusten mukaan turha yrittää tehdä vaikutusta. He mitätöivät sinut joka tapauksessa. Ja ihan yhtä turha on vaikuttaa ”pohjalla olijoihin.” He vain kadehtivat sinua. Asemasi turvin et pääse mihinkään. Vain avoimin sydämin pystyt liikkumaan tasaveroisena ihmisten parissa.

 

Voi olla, että elokuvassa vaikutti eniten oma isoisäni, jonka tunsin läheiseksi koko sen ajan, kun elimme yhdessä hänen kuudestakymmenestä yhdeksäänkymmeneen vuoteensa. Nyt olen itse kuusikymmentäkahdeksan vuotta muistellessani ehkä suurinta asiaa, jota hän painotti meille lapsenlapsilleen: ei koskaan mielivaltaa. Ja samaan pyrin itse omien lastemme kanssa.

Ralph Waldo Emerson on mielestäni Kokemuksia -esseessään kyennyt kiteyttämään saman sekä lapsen että aikuisen kannalta: ”Sielu on läsnä olevana kaikissa ihmisissä ja jokaisena elämän kautena. Se on aikuinen jo ihmislapsessa. Jos olen mielivaltainen, lapsi vastustaa tahtoani yhtä lujasti omalla tahdollaan ja sallii minun, jos haluan, halventaa itseni kurittamalla häntä, koska olen häntä voimakkaampi. Jos taas luovun tahdostani ja annan sielun olla riidanratkaisijana välillämme, niin hänen nuorista silmistään katselee minua sama sielu; hän kunnioittaa ja rakastaa minun kanssani.”

Olen tajunnut keskustelun ilon ja arvon myös oman lapsenlapseni, nelivuotiaan pojan kanssa. Tosin sielu -nimike on tuottanut vaikeuksia. Kesällä istuimme syömässä eväitä puistossa. Lähellemme istahti kaksi tärkeistä asioistaan keskustelevaa teiniä. Toinen keskeytti toisen:” Nyt lopeta, sieluun koskee!” Nelivuotiaan voileipäkäsi pysähtyi välittömästi:

-Muma, missä semmoiseen sieluun koskee?

-Tässä, sanon ja nostan mitään ajattelematta käden sydämen päälle.

Poika tekee samoin.

-Nii-in, hän myöntää, tässä hyppää joka kerta, kun joku huutaa ja karjuu mulle.

-Nii-in, minä myönnän.

Poika haukkaa jälleen. Onneksi tytöt eivät ehtineet ennen lähtöään kertoa näkevänsä asioitaan ”sielunsa silmin”. Vai olisiko Pikku Prinssin ”vain sydämellä näkee hyvin” pelastanut minut? Eikö jo Shakespeare pitänyt tärkeänä lasten kaltaisuutta? Kun hän vihdoin ja viimein päätti lopettaa uskomattoman laajan kirjoitustyönsä, hän oivalsi asioiden järjestyksen: ellei voi jälleen tulla lasten kaltaisiksi tai vielä mieluummin ole pysynyt heidän kaltaisenaan, on suunnattava ainakin mielentyyneyteen.

 

Viktor E. Frankl, jos kuka, painotti hyvää luovan, merkityksellisen kirjallisuuden ja elokuvien etsimistä sekä tutkimista. Myös Einsteinin mukaan jokaisen ihmisen on elämänsä aikana ratkaistava yksi suuri kysymys: elääkö hyväntahtoisessa vai pahantahtoisessa maailmankaikkeudessa. Italo Calvino puolestaan puhuu leikkimielisen syvällisessä Näkymättömät kaupungit -kirjassaan Marco Polon suulla, miten meidän tulee lukea ja miksi: on oltava valppaina, tajuttava ja tunnistettava hyvän mahdollisuus, autettava sitä säilymään, annettava sille tilaa elämässämme.

Kukaan meistä ei voi tyrkyttää omia mielipiteitään toiselle. Jokainen voi kuitenkin tehdä kuten Lauri Järvilehto joulun 2014 lahjakirjassani Monenkirjavia kuvitelmia. Käytyään läpi tieteen, tarinoiden, uskon, unelmien, unien sekä yhteisen maailman, on filosofi Järvilehdolla käyttökelpoinen neuvo sinulle, joka et elä sellaisessa maailmassa, jossa haluat elää: luo oma maailmasi. Minulla on edelleen tallessa mustakantinen vihko, johon raapustin 1960-luvulla: ”En halua maailmaa sellaisena kun se on, vaan sellaisena kun sen pitää olla.” Myös Järvilehdon aamuhankaluudet unien myötä ovat tuttuja. Kouluaikana yritin saada mielenkiintoiselle unelle jatkoaikaa vaatimattomalla ”antakaa minun ensin katsella tämä uni loppuun” -pyynnöllä. Huonolla menestyksellä.

Jo Descartes kätkeytyi kammioonsa pohtimaan, voiko koskaan varmasti tietää onko todellisuutena pitämämme unta vai päinvastoin. Tässä me vain porhallamme kännyköitämme klikkaillen kukin omalla pienellä janan pätkällämme, muttei meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta klikata sen paremmin syntymämme kuin kuolemamme taakse.

Neurologi Antonio Damasion mukaan kenties korvaamattomin asia, minkä ihmisinä voimme tehdä jokaisena elämämme päivänä, on muistuttaa itseämme ja muita monimutkaisuudestamme, hauraudestamme, äärellisyydestämme ja ainutlaatuisuudestamme

Tammikuun 2015 puolessa välissä haastateltiin Suomen Kuvalehdessä hoitokotiin muuttaneita vanhuksia. Rakkaita muistoja. Kaipuuta. Myös kuolemasta haluaisi puhua läheisilleen, mutta lapset sanovat nopeasti:” Ai, sulla on tollasia mielessä ja ehdottavat, että puhuisin jostakin muusta.” Mutta pitäähän kuolemastaan saada puhua, vanhukset toivovat. Muistan kun haastattelin 96-vuotiasta ihmepuutarhuria, kauan tuntemaani Ester-tätiä. Hän kertoi, että pappi kävi jo kahdeksalta ja pankinjohtaja yhdeksältä. Kumpikin toivotti pitkää ikää. Hän siihen, että älkää hyvä mies minulle enää semmoista kasvua toivoko.

Vanha ihminen tietää kyllä normaalisti, milloin on olemassaolonsa loppumetreillä. Hän tietää olevansa vain päältä vanhentunut. Sisällään hän kantaa yhä virkeää tytönhupakkoa tai touhukasta kalastajapoikaa. Hän tietää olevansa kaikenikäinen samaan aikaan.

 

 

Mahdollinen marraskuu

Mahdollinen marraskuu

Sirpa Seitakero, logoterapeutti LTI

Marraskuu on tanssi niin kuin koko vuosi ja koko elämä on tanssi, joka tanssii meidät. Marraskuussa soitetaan vuoden yhdestoista kappale. Tahtilaji on hidas, lähes laahaava. Sellainen kuin Miljoonasateen Heikki Salon laulama ”Maarraaskuuu… ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun… yli taiivaaan, päivät niin kuin varisparvi raaahaautuu”. Se on myös haikea kuten ”Surullinen marraskuu” -laulun, joka ei oikein tunnu antavan mitään toivoa, vaikka siinä vakuutetaankin, että ne jotka ovat sen tarpeeksi monta kertaa kokeneet tietävät sen menevän ohi.

Minä olen jo vuosia sitten tehnyt oman kompromissini marraskuun kanssa. Aina se tulee mutta aina se myös menee. Kaamosmasennukseen taipuvaisena ihmisenä tiedän, että se ottaa koville ja kuluttaa kaiken liikenevän energian, joten tasapainoa on haettava kaikin mahdollisin keinoin. Avainsana on tasapaino, minkä hakemisesta kertokoon runoni.

 

Marraskuu tuulee minussa

se tarttuu jokaiseen oksaani

ravistaa puhtaaksi kuin syksyisen pihlajan

vain punaiset marjat se jättää.

 

Marraskuu miettii minussa

se kysyy mehevistä marjoista

puristaa minusta tiedon syönkö vai säästänkö

minä vastaan kyllä sekä että.

 

Marraskuu pohtii minussa

se tutkii kaikki kehoni kerrokset

pakottaa minulta päätöksen liikunko vai lepäänkö

minä vastaan kyllä sekä että.

 

Marraskuu muistaa minussa

se tunnustaa liikkeen välttämättömyyden

mutta antaa myös luvan ruskeaan rauhaan

minä vastaan kyllä sekä että.

 

Marraskuu myöntää minussa

se vahvistaa vuodenkierron viestin

tilhet ovat herkkuhetkensä ansainneet

samoin minä pihlajanmarjahilloni puurossa

minä vastaan elämälle kyllä.

 

Marraskuu ei ole projekti, johon innolla menen mukaan. Ei, minulle se on välttämätön prosessi, johon vähitellen suostun ja lopulta antaudun kokonaan. Syksyinen pihlaja punaisine marjoineen kertoo kesästä, siitä että olen kukkinut ja tuottanut satoa. Olen kerännyt virkeyttä ja vitamiineja sekä taitavasti tankannut ja säilönyt talven varalle. Olen siis syönyt ja säästänyt. Näin minulla on jaettavaa sekä henkisesti että aineellisesti. Nyt oli hyvä pihlajanmarjavuosi, mutta jätin kyllä runsaasti tilhillekin, vaikka paljon hillosinkin.

Kokemus on osoittanut, että liike ei saa päättyä, ei edes marraskuussa. Se on kaikkien etu, jos saan motivoitua itseni lenkille päivittäin. Sunnuntai on minulle pyhä- ja lepopäivä. Silloin on mukava tavata lasten perheitä ja ottaa virtaa lapsenlapsista. Liike on siis tärkeä, mutta yhtä tärkeä on lepo ja tärkein on näiden kahden tasapaino. Minua ei harmita, että nukun marraskuussa pidempiä öitä kuin kesällä. Se on minusta luonnon laki. Luen, kirjoitan ja virkkaan, mutta viihdyn myös kynttilän valossa ja takkatulen lämmössä. Olen siis liikkunut ja levännyt. Aittaani on kertynyt henkistä virkeyttä, kenties viisauttakin ja fyysistä kuntoa.

Marraskuussa tuntuu erityisen hyvältä, jos on jokin mieleinen harrastus tai intohimo. Se kantaa ja kannustaa parhaiten juuri niinä ”varisparven lentopäivinä”. Koskaan en ole katunut valitsemilleni kursseille osallistumista, vaikka joskus meno on ollut laahautumista. Tulomatkalla on poikkeuksetta kiitollinen mieli ryhmää kohden tuntemastani vastuusta. Silloin pysähdyn ja koen, että syvällä sisimmässäni olen vahva haastavista olosuhteista huolimatta. Onko se sitä hengen uhmavoimaa? Tunnustan elämän realiteetit enkä yritä ylittää itseäni. Se riittää, minun ei tarvitse olla yhtään enemmän. Marraskuu asettaa reunaehdot, mutta elämä kantaa.

Tällainen on siis marraskuu, laahaava ja verkkainen tahti, mutta taustalla aina tasainen ja turvallinen syke. Liikutaan ja levätään, syödään ja säästetään, tehdään työtä ja tunnelmoidaan, harrastetaan ja haaveillaan. Marraskuu on väriltään harmaa, mutta varma verkko, josta ei voi pudota. Silmukka silmukalta, päivä päivältä mennään kohti punaista joulukuuta. Punainen on varieteen, rakkauden ja intohimon väri. Onkohan joulukuun tahti can canin vai nissepolkan? Minä vastaan kyllä sekä että.

 

 

 

Kokemuksia elämänkerran kirjoittajaryhmistä

 

Kokemuksia Imatralla toteuttamistani logoterapiapohjaisista oman elämänkerran kirjoittajaryhmistä

Raimo Nyholm

Olen ohjannut näitä n. vuoden kestäviä ryhmiä pian kymmenen vuotta. Nykyisin toteutan niitä Imatran työväenopistossa. Kuuden hengen ryhmä kirjoittaa yhdeksän osaa käsittävää elämäntarinaansa alkaen omista vanhemmistaan, edistyy läpi oman eletyn elämän ja kuoleman kautta, viimeiseen aiheeseen, joka pohtii omasta elämästä jälkeen jääneitä ”kultaisia jälkiä”. Ryhmän jäsenet ovat yleensä 40–70-vuotiaita, jo elämää kokeneita ihmisiä. Miehiä on ollut joitakin ryhmissä. Vanhin on ollut yli 80-vuotias. Monella on ollut paljon hankaliakin elämänkokemuksia, joihin he ovat toivoneet ryhmän tuovan helpotusta. Sitä ovat monet löytäneet ryhmän aikana.

Käyttämäni malli on Suomen logoterapiainstituutin logoterapeuttien koulutuksessa käyttämä malli, jota olen pienin muutoksin ja kevennyksin käyttänyt ryhmiini.

Osallistujat kirjoittavat kutakin kertaa varten käsiteltävästä aiheesta faktamuodon, ja sen jälkeen pienen viiveen jälkeen omat kokemukset ja tuntemukset. Ryhmätapaamisessa kukin ottaa kirjoittamastaan esille kohtia, joita haluaa tuoda ryhmälle. Ryhmä toimii eräänlaisena reflektioryhmänä, jonka ajatuksista kirjoittaja voi oppia ja löytää uusia ratkaisuja ja näkökulmia. Ryhmä tukee, jakaa ja lohduttaa. Tunteita ei tarvitse hävetä tai peitellä, ryhmän jäsenet oman kokemuksensa kautta ovat viisaita ja kannustavia.

Näin vuoden 2013 ryhmään osallistunut Anne koki ryhmän:

- Aikataulu oli hyvä eli 1 vuosi

- Kerronnan vaiheet oli pilkottu kronologisesti hyvään järjestykseen

- Kun faktat ja tunteet sekä ajatukset kirjoitettiin eri aikaan, ennätti saada välimatkaa faktoihin

- Oppi hyväksymään oman elämän vaikeudet osana elämää, eikä niihin jäänyt vellomaan

- Oppi ymmärtämään oman elämän valintojen merkitystä ja että joka päivä oli mahdollisuus valita

- Elämässä oli tapahtunut paljon hyvää, joka kantaa

- Meidän ryhmän henki oli avoin ja syvällinen, mutta huumori kukki varsinkin musta huumori

- Rehellisesti uskalsimme puhua vaikeista asioista ja saimme tukea ja voimaa toisiltamme

- Jokaisella on omat murheet ja toista ei voi neuvoa ja auttaa omien arvojen mukaan

- Toisen kuunteleminen ja kokemusten jakaminen on tärkeää vertaistukea, sillä osalla oli samoja kokemuksia

- Ketään ei tuomittu, eikä moitittu

- Elämän vaikeudet eivät näy ulospäin

- Eri- ikäisten ihmisten ryhmä oli rikkaus

- Vetäjällä oli hyviä tarkennuksia ja pohdittavaksi tarkoitettuja kommentteja

Itse olen vetäjänä käynyt läpi Logoterapiainstituutin LTI-logoterapeuttikoulutuksen ja saman elämänkertaprosessin, kuin ryhmäläiseni. Sen että heillä ei ole ollut monellakaan logoterapian perustietoja ei ole haitannut ryhmän toimivuutta. Vetäjänä olen oppinut itsestäni ihmisenä koko ajan. Ryhmän ohjaaminen on hyvin rikastuttava elämän kokemus. Toivon, että jotkut muutkin innostuisivat tästä logoterapian soveltamistavasta. Halukkaita osallistujia riittää ja toteuttamismalli on erinomainen.

Raimo Nyholm

 

 

Tavataan Tampereella

Risto NurmelaTavataan Tampereella

Risto Nurmela

Suomen logoterapiayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaari kolme vuotta sitten Tampereella oli rohkaiseva kokemus. Osanottajien määrä ylitti odotukset, ja välillä piti panna lappu luukulle, kunnes järjestyi lisää tilaa. Siitä lähtien on suunniteltu uutta katselmusta samassa paikassa, nimenomaan Scandic City -hotellissa, joka toimi erinomaisesti kokouspaikkana.

Logoterapiayhdistyksen olemassaolo voi käydä vähän näkymättömäksi ilman kokoontumisia. Siitä muistuttaa ”vain” Fikkari – olen hiukan jäävi sanomaan onko ”vain”-sana paikallaan, mutta niin monen ansiokkaan kirjoittajan panosta ajatellen en sanoisi empimättä ”vain”.

Seminaari luo kuitenkin aivan toisenlaisen yhteyden. Esitelmässä tekijän persoona tulee esille paremmin kuin kirjoituksessa, ja esitelmiin liittyvä keskustelu on hedelmällistä. Varsinaisen ohjelman lomassa tapahtuvat tapaamiset ja toivottavasti myös uudet tuttavuudet ovat merkittäviä.

Keskustelun virittämiseksi seminaarissa on myös paneeli. Toivotaan vilkasta paneelikeskustelua joka saa myös yleisön osallistumaan.

Seminaariin jahdattiin pitkään myös ulkomaalaista esiintyjää, mutta lopulta jahti lopetettiin, koska oman väen esityksiä oli jo luvassa niin paljon, ettei vieraalle enää juuri ollut aikaa jäljellä. Kentällä tapahtuu siis, ja tehdään työtä; nyt saamme osamme sen hedelmistä. Odotan innolla monia esityksiä.

Esitelmöitsijöiden joukossa on sekä psykiatri että psykoterapeutti. Tämäkin ilahduttaa minua. Logoterapiahan on paljon muutakin kuin psykoterapiaa, vaikka se toisaalta ei ole psykiatriaa. Sillä on kuitenkin liittymäkohtansa molempiin, ja siksi on hienoa että molemmilla aloilla on seminaarissa edustajansa. Ja logofilosofia on tietysti vahvasti esillä.

Tervetuloa Tampereelle! Palatkaamme sieltä suuresti rikastuneina logoterapeuttisista opetuksista ja kokemuksista. Muistakaa myös tarjolla oleva kirjallisuus. ”Olemisen tarkoituksen” uusi käännös julkistetaan seminaarissa ja on tietenkin ostettavissa kirjapöydällä.

 

 

Jotta suruviestit vähenisivät

Seija KosunenJotta suruviestit vähenisivät

Seija Kosunen

 

 

 

Maanantaina 8.7.2013 soitettiin helsinkiläisen Jaanan ovikelloa. Siellä oli kaksi poliisia, jotka toivat suruviestin Jaanan 25-vuotiaan tyttären Susannen kuolemasta.

Susanne oli hirttäytynyt edellisenä yönä ja jättänyt jälkeensä kirjeen äidilleen, isälleen, veljelleen ja kahdelle hyvälle tyttöystävälleen. Hän ei syyttänyt heitä mistään, vaan ilmaisi myötätuntoa heitä kohtaan teostaan. Hän valitsi kuoleman, koska näki vain yksinäisyyden tulevaisuudessaan. Häneltä oli toivo kadonnut ja alakulo oli kääntynyt syväksi masennukseksi.

Jotta saisimme estetyksi tällaiset valinnat ja niiden aiheuttaman kärsimyksen, niin Helsingin logoterapeutit nostaa Logokahvilan syksyn 2013 teemaksi, miten voisimme auttaa läheisiämme – lapsia, nuoria ja vanhoja – voimaan paremmin ja näkemään toivon mahdollisuuden huomisessa.

Logokahvilan tavoitteena on antaa näköaloja ja välineitä oman elämän tutkiskeluun ja herättää keskustelua ihmisyydestä. Viitekehyksenä on neurologian, psykiatrian ja filosofian tohtori Viktor E. Franklin (1905 – 1997) kehittämä tarkoituskeskeinen terapiasuuntaus, logoterapia.

Toivon kaikille aurinkoista loppukesää ja energistä syksyä. Toivottavasti näemme tämän syksyn logokahvila-illoissa tai jossakin muussa yhteydessä. Kirjoitelkaa niin pysymme toistemme mielissä ja samalla se auttaa ikävän karkoittamisessa

 

Tieni logoterapiaan

Risto NurmelaTieni Logoterapiaan

Risto Nurmela

 

 

 

Toimintani logoterapian piirissä on oikeastaan Hufvudstadsbladetin nykyisen pääkirjoitusosaston toimittajan Mikael Koskin ansiota. Viktor Franklin pääteoksen Ärztliche Seelsorgen (Olemisen tarkoitus) ruotsinnos ilmestyi 1990-luvun alussa, ja Kosk kirjoitti siitä laajan resension.

Meille oli tulossa vieraita illaksi, mutta ensimmäisen tullessa sanoin että nyt luen ensin jutun loppuun. Arvostelu sai minut pauloihinsa, Ärztliche Seelsorge piti lukea, ja siitä tuli lukuelämys. Pian sen jälkeen sain vihiä Tiedostamattomasta Jumalasta, sekin tuli luetuksi suurella mielenkiinnolla.

Kun vuonna 1997 sain Suomen akatemian kaksivuotisen tutkijatohtorin viran mietin, mitä tutkisin näinä vuosina. Vaihtoehtoni olivat Vanhan testamentin eksegetiikan jatkaminen, tai sitten siihen kytketyn judaistiikan nimissä Viktor Franklin tutkiminen.

Kävelyllä juhannuksena mainitsin vaihtoehdoista vaimolleni, ja hän kehotti minua lämpimästi valitsemaan sen mikä minua ensi sijassa kiinnosti, siis Franklin. Valitsin siis tarkoituksellisen. Vuonna 2001 ilmestyi sitten kirjani Franklista ja juutalaisuudesta, Die innere Freiheit, joka ensi syksyllä ilmestyy suomeksi.

Samoihin aikoihin katsoin Wienin Frankl-instituutin sivuilta mitä toimintaa logoterapian piirissä oli Suomessa, ja sieltä löytyi Suomen logoterapiayhdistys. Otin yhteyttä, minua pyydettiin esitelmöimään vuosikokouksessa 2002, missä myös liityin jäseneksi.

Vuonna 2001 sain myös sähköpostiviestin Lauri Pykäläiseltä, joka oli tekemässä väitöskirjaansa niin ikään Franklista. Syntyi hedelmällinen yhteistyö, tuin Lauria hänen työssään, ja toimin lopulta hänen vastaväittäjänään Kajaanissa vuonna 2004. Väitöskirjasta tuli kiinteä osa logoterapiakurssien kirjallisuutta.

Suomen logoterapiayhdistyksen hallitukseen tulin suoraan puheenjohtajaksi vuonna 2007. Aluksi tuntui aika hurjalta kun en lainkaan ollut osallistunut yhdistyksen hallintoon sitä ennen. Mutta pätevän hallituksen tuella pääsin käyntiin, ja nykyisessä hallituksessa olen ”virkavuosiltani” vanhin jäsen. Mutta edelleen pätee että koko hallitus on minulle tukena jota tuskin voin yliarvioida.